Yhteiskunnan järjestystä ja toimintaa pitävät yllä lait ja säännöt. Niiden molempien perusteina pidetään yhteiskunnan moraalista ja eettistä perustaa. Laki ja moraali ovat kuitenkin täysin eri asioita. Ensiksi mainitun avulla jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle taataan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen arvo yhteiskunnan erilaisissa tilanteissa, toiminnoissa ja elämässä. Ilman lainsäädäntöä valtio ei voi kehittyä.
Suomen lainsäädäntö lyhyesti
Suomen lainsäädäntö perustuu perustuslakiin, jonka mukaan Suomessa lainsäädäntävalta kuuluu eduskunnalle. Tämän instituution lisäksi valtioneuvos voi antaa tietyin edellytyksin asetuksia, mutta ne eivät saa sisältää lain kanssa ristiriidassa olevia säännöksiä.
Lait sekä säädökset julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa ja niiden muodostamaa systeemiä kutsutaan oikeusjärjestykseksi. Siihen kuuluu vakiintuneet oikeusperiaatteet ja tuomioistuimien muodostama oikeuskäytäntö. Oikeuskäytännössä korkeimman oikeuden ennakkopäätökset ovat keskeisellä sijalla.
Oikeusjärjestyksen yhtenä osana ovat myös Euroopan unionin lainsäädäntö sekä Suomen solmimat kansainväliset sopimukset, jotka yleensä koskevat ympäristöasioita ja ihmisoikeuksia. Euroopan unionin lainsäädännössä yksilön oikeus on tärkeämpi kuin kansallinen oikeus. Tämä ilmiö näkyy esimerkiksi netissä tapahtuvassa rahapelaamisessa, sillä Euroopan unionin asettamat määräykset ovat mahdollistaneet, että suomalaiset voivat pelata nettikasinolla EU:n talousalueen sisällä verovapaasti.
Suomen oikeusjärjestyksen säädökset jakautuu myös kahteen erilaiseen oikeusjärjestelmään: yksityis- ja julkisoikeuteen. Yksityisoikeus käsittelee pääosin kansalaisen ja yritysten elämään sekä toimintaan liittyviä asioita. Yksityisoikeuksia ovat esimerkiksi siviilioikeus, työoikeus, ympäristöoikeus ja kauppaoikeus. Julkisoikeus liittyy valtion ja kuntien hallintoon sekä viranomaisten toimintaan. Esimerkkejä julkisoikeuksista ovat vero-oikeus, rikosoikeus, kansainvälinen oikeus, valtionsääntöoikeus ja hallinto-oikeus.
Lakitieteiden peruskäsitteitä
Oikeuskelpoisia voivat olla luonnollinen henkilö ja oikeushenkilö. He ovat oikeuksien ja velvollisuuksien kohteita. Luonnollisella henkilöllä tarkoitetaan ihmistä koko ihmisen elinajan ajan, kun taas oikeushenkilöllä tarkoitetaan esimerkiksi valtiota, yhtiötä, kuntaa tai yritystä niiden olemassaolon ajan.
Oikeuskelpoisuus ei tarkoita, että kaikki voivat tehdä oikeustoimia. Sillä tarkoitetaan tekoa, jolla on oikeudellinen merkitys, esimerkiksi työsopimus, kauppa ja testamentti. Oikeustoimia tehdäkseen pitää olla oikeustoimikelpoinen. Luonnolliset henkilöt tulevat oikeustoimikelpoisiksi täytettyään 18 vuotta. Tätä ennen heidän oikeustoimista vastaa edunvalvoja. Oikeudellinen vastuunalaisuus koskee kaiken ikäisiä, mutta rikollisoikeudelliseen vastuuseen pystytään asettamaan vasta 15 vuotta täyttäneet.
Yleisimpiä oikeustoimia ovat sopimukset. Suomessa sopimusten tekoon vaikuttaa sopimus- ja muotovapaus, jonka takia esimerkiksi suulliset sopimukset ovat yhtä sitovia lain edessä kuin kirjallinen sopimuskin. Sitova sopimus syntyy, kun annettuun tarjoukseen vastataan myöntävästi.
Suomen lainsäädännössä on kohtia, jotka suojelevat heikompaa osapuolta. Tästä esimerkkinä voidaan käyttää elinkeinoharjoittajien ja kuluttajan välisiä sopimuksia, joissa yleensä ongelmatilanteissa asiat ratkaistaan kuluttajan hyväksi. Ongelmatilanteissa kuluttajan velvollisuus on reklamoida eli valittaa asiasta.
Monia kiinnostaa laki ammattina
Oikeustieteitä opiskellaan Suomessa yliopistoissa. Tunnetuimpia korkeakouluja oikeustieteiden opiskeluun on Helsingin yliopisto, Turun yliopisto ja Lapin yliopisto Rovaniemellä. Oikeustieteellisessä voi opiskella kanditutkintona oikeusnotaariksi. Maisteriohjelmia ovat oikeustieteen maisterin, valtiotieteen maisterin ja kansainvälisen oikeustieteen maisterin koulutusohjelmat.